maanantai 3. elokuuta 2009

Runofeissaajat Tampereen Tapahtumien yössä

"Hei, oisko sulla hetki aikaa runoudelle?"

Tamperelaisen Elävän kirjallisuuden yhdistyksen runofeissarit tuovat runouden lähelle kansaa Tampereen tapahtumien yössä 6.8.09. Runofeissarit voi löytää Tampereen ydinkeskustasta klo 16.00-22.00, sieltä missä ihmiset liikkuvat.

Tavallisista kadulla päivystävistä kollegoistaan poiketen Elkin feissarit eivät kerää rahaa. "Annamme ihmisille mahdollisuuden juhlahumun keskellä pysähtyä ja kuulla muutamia valikoituja, elähdyttäviä ja yllättäviäkin säkeitä", sanoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Anna Ulvinen.

Tempauksellaan Elki ry haluaa haastaa pohtimaan, onko arjessamme riittävästi tilaa ja aikaa kulttuurin vastaanottamiselle kiireiseksi käyneen elämänrytmimme lomassa. "Elki haluaa vapauttaa kirjallisuuden ulos hyllyistä ja tuoda sen lähelle ihmisten arkea", toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Riikka Roine.

Elävän kirjallisuuden yhdistys Elki ry on tuore, keväällä 2009 perustettu yhdistys, jonka kutsumus ja tehtävä on elävän kaupunkikulttuurin ja kirjallisuuden ympärille keskittyvän toiminnan luominen. Elki järjestää monenmoista toimintaa pienimuotoisista kirjojenvapautusiskuista aina viime talvena ensimmäistä kertaa järjestettyyn Elävän Kirjallisuuden Festivaaliin.

Ai niin... psst! Seuraava EKF järjestetään 13.2.10. Työväenmuseo Werstaalla.