"Hei, oisko sulla hetki aikaa runoudelle?"
Tamperelaisen Elävän kirjallisuuden yhdistyksen runofeissarit tuovat runouden lähelle kansaa Tampereen tapahtumien yössä 6.8.09. Runofeissarit voi löytää Tampereen ydinkeskustasta klo 16.00-22.00, sieltä missä ihmiset liikkuvat.
Tavallisista kadulla päivystävistä kollegoistaan poiketen Elkin feissarit eivät kerää rahaa. "Annamme ihmisille mahdollisuuden juhlahumun keskellä pysähtyä ja kuulla muutamia valikoituja, elähdyttäviä ja yllättäviäkin säkeitä", sanoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Anna Ulvinen.
Tempauksellaan Elki ry haluaa haastaa pohtimaan, onko arjessamme riittävästi tilaa ja aikaa kulttuurin vastaanottamiselle kiireiseksi käyneen elämänrytmimme lomassa. "Elki haluaa vapauttaa kirjallisuuden ulos hyllyistä ja tuoda sen lähelle ihmisten arkea", toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Riikka Roine.
Elävän kirjallisuuden yhdistys Elki ry on tuore, keväällä 2009 perustettu yhdistys, jonka kutsumus ja tehtävä on elävän kaupunkikulttuurin ja kirjallisuuden ympärille keskittyvän toiminnan luominen. Elki järjestää monenmoista toimintaa pienimuotoisista kirjojenvapautusiskuista aina viime talvena ensimmäistä kertaa järjestettyyn Elävän Kirjallisuuden Festivaaliin.
Ai niin... psst! Seuraava EKF järjestetään 13.2.10. Työväenmuseo Werstaalla.
maanantai 3. elokuuta 2009
lauantai 7. helmikuuta 2009
Töitä ja tuloksia
Sitä mukaa kun festivaalikiireet lisääntyvät blogikirjoittelumme vähenee (entisestään). Jalot ja syvälliset ajatukset eivät koskaan tunnu ennättävän blogiavaruuteen asti, ja siinä vaiheessa kun tietokoneen ääreen ehtii, sormet naputtelevat latteuksia. Liiallista itsekriittisyyttä? Kenties.
Oli miten oli, kiireisenä pysymisestä on lähinnä hyötyä. Sampola on järjestetty täyteen monenlaista ohjelmaa, auditorion opiskelijapuheenvuorojen kenraaliharjoitus pidetty, kymmenittäin näytteilleasettajia hankittu ja talkookokoontumisissa askarreltu sekä suunniteltu – ja niin edelleen. Minä ja Anna olemme talkooryhmän kera kuluneen kuukauden sisällä nikkaroineet sermejä, metsästäneet kankaita SPR:n Kontissa, hakanneet pinssikonetta kädet känsillä, värjänneet vanhoja lakanoita, maalanneet pulloväreillä kankaita, levittäneet julisteita ympäri kaupunkia ja haalineet kalusteita ynnä räsymattoja.
Tulokset näkyvät ennen kaikkea Sampolassa. Pinssejä on kunnon läjällinen (tekstivaihtoehdot: "Elävän Kirjallisuuden puolesta", "Kaikki paska paskaksi" ja "EKF haisee hyvältä"). Yhteistä kirjaa voi kirjoittaa värikkään sermin suojissa, kuin kirjankansien sisällä. Yksi luokkahuone verhoutuu velhoväreihin.
Emme ole kuitenkaan unohtaneet internetiä ja yleisöämme siellä! Uusin tietoiskumme valistaa, että aivoihin kerääntyy helposti plakkia. Tämän ja muiden pinnallisuutta aiheuttavien vaivojen hoitoon on jo vuosien ajan käytetty kirjallisuutta. Tule Elävän Kirjallisuuden Festivaalille kokeilemaan uusimpia hoitomuotoja – se on ilmaista! Katso "Kirjallisuus tekee hyvää" -video alta.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009
EKF raivaa... eiku... haastaa... tai siis... ÄÄRGH!
Anna: Voihan Venääjä.
Hanna: Älä muuta sa. On tää tiadotus vaikeaa.
A: O. Synonyymisanakirjalle oli taaskin käyttöä.
H: Raikas? Kiehtova? Ihmeellinen? Tuoksuva?
A: Maailmassa on paljon adjektiiveja, joista valitettavan harvat ovat käyttökelpoisia tässä yhteydessä.
H: Harmi, että "EKF haisee hyvältä, ei rahalta" lienee liian raflaava tiedotteen otsikoksi.
A: Mutta muista toki, että blogikin on julkista materiaalia.
H: Tietysti.
A: Njoo, on vaikeaa tasapainoilla tiedotteessa kiinnostavuuden ja asiallisuuden rajapinnalla. Hiton rajapinta.
H: Muita inhottavia sanoja tiedotteissa: pirteä, mielenkiintoinen, lässynlää...
A: Meidän tiedotteessahan on "mielenkiintoinen"!
H: Mikäs se olikaan... mielenkiintoinen...
A: Eikun eipäs ollutkaan, sehän oli "monipuolinen".
H: Kaikenlaiset kirjoittamiseen viittaavat idiomit myös ällöttävät.
A: Mitäpä sitä muutakaan voi sanoa, jos meinaa olla vähän luovempi mutta silti asiallinen.
H: Jooh. Mekin yritimme olla vähän luovempia lopun kolmella sanallamme...
A: ...sika ja möhkäle. Ja tervetuloa!
H: Kuulosti liikaa Lehdeltä.
A: Tai Pahkasialta.
H: Kaikesta huolimatta tiedote on nyt jokseenkin valmis.
A: Ihan priimatavaraa.
H: Eipä jää ainakaan tiedotteesta kiinni, jos mediaa ei kiinnosta...
A: Ehkä.
H: Kiinnostaakohan ketään tämä blogi?
A: Ehkä.
H: Kenties. Kenties kiinnostaa, kenties ei. Kenties me vaan mietitään liikaa. Pitäisköhän sun todeta tähän seuraavaksi, että pitäis päivittää useammin tätä blogia?
A: Pitäs muuten päivittää useammin tätä blogia.
H: Näin teemme. Kerrotaanko vielä tähän jotain festivaalin edistyksestä?
A: Kannattaa tsekkailla nettisivujamme. Tsekkailla, inhottava sana.
H: Nyt sitä sitten takerrutaan kaikkiin sanoihin, vai?
A: Ei kai tässä muutakaan voi.
H: Pääasia on, että EKF etenee kuin rasvattu pendolino. Tai itse asiassa paremminkin.
A: Viuh vaan.
H: Ja sitten seuraavan tiedotteen pariin...
A: Jatketaan harjoituksia. Viuh!
H: Heippa ja moi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)