lauantai 18. lokakuuta 2008

Miten kaikki alkoi?

On kulunut vasta vajaat kaksi kuukautta siitä, kun istuimme Annan kanssa dyykatun kirjoituskoneen ääressä naputtelemassa Elävän Kirjallisuuden Manifestia. Toki luotimme jo silloin EKF:n potentiaaliin ja olimme siitä innoissamme (mikä toivottavasti näkyy kaikessa, mitä teemme). Kaikesta huolimatta ainakaan minä en uskaltanut vielä silloin unelmoida, että saisimme näin monet ihmiset ja tahot mukaan EKF:iin!

Ajatus uudesta tamperelaisesta kirjallisuustapahtumasta on itänyt jo pitkään. Viime keväänä järjestimme Teema ry:n, Viitapiiri ry:n ja Yöstäjä ry:n voimin ravintola Telakalla Tiiliskivi-klubin (katso klubin omat sivut) Teema ry:n kirjallisuuspalkinto Tiiliskiven jakamisen ympärille. Ilta oli menestys, ja Tiiliskivi-klubi järjestetäänkin ensi keväänä EKF:n iltaklubina. Paikalle kutsutaan viime vuoden tavoin Tiiliskivi-finalistit sekä runo- ja musiikkiesiintyjiä. Tällä hetkellä teemalaisista koostuva raati valitsee vuoden 2008 kirjasadosta Tiiliskivi-ehdokkaita, ja finalistit selviävät viimeistään tammikuun alussa.

Päivätapahtuman järjestäminen Sampolan kokoisessa tilassa on kuitenkin aivan uutta. EKF päätettiin ajoittaa samaan aikaan Tampereen Kirjamessujen kanssa. Kilpailuasetelman syntymistä näiden kahden välille emme toivo, vaan haluamme omalta osaltamme täydentää Tampereen kirjallisuusviikonloppua ja tarjota vaihtoehtoja. Haluamme myös puhua yhteisöllisyyden, talkootyön ja elävän kaupunkikulttuurin puolesta sekä antaa nuorille tekijöille, kuten kirjallisuuden opiskelijoille, tilaisuus rakentaa omannäköisensä festivaali. Toivomme, että mahdollisimman monet EKF:n järjestämisessä mukana olevat voisivat kirjoittaa aikanaan myös tähän blogiin omia ajatuksiaan.

Näiden päämäärien eteen on hienoa tehdä töitä!

Ei kommentteja: